Siltavuoren penkereellä on juhlahumua – Helsingin yliopiston psykologianopiskelijain ainejärjestö Kompleksi r.y. juhlistaa tällä viikolla 65-vuotista taivaltaan. Joka viidennes vuosi järjestettävän vuosijuhlaviikon käynnisti paljon odotettu juhlapaneeli, jossa psykologian alalla ansioituneet panelistit pohtivat psykologin paikkaa yhteiskunnassa. Panelisteina nähtiin professori Liisa Keltikangas-Järvinen, kriisipsykologi Salli Saari, Suomen Psykologiliitossa puheenjohtajana vaikuttanut Tuomo Tikkanen, yliopiston lehtori Hely Kalska sekä professori Kimmo Alho – kaikki Kompleksin kunniajäseniä.

Panelisteina (vasemmalta) prof. Liisa Keltikangas-Järvinen, kriisipsykologi Salli Saari, Tuomo Tikkanen, Hely Kalska ja prof. Kimmo Alho.

Psykologiatieteen nuoruudesta huolimatta psykologien ammattikunta on asettunut hyvin osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tästä kertovat mm. suuri psykologitiheys, korkeatasoinen koulutus sekä erinomainen ammattiarvostus. Psykologit ammatillisina toimijoina eivät sijoitu enää pelkästään sairaalamaailmaan, vaan psykologista tietoa sovelletaan runsaasti muuallakin, kuten työ – ja organisaatiomaailmassa sekä suunnittelussa. Tässä kohtaa panelistit muistuttivat, että huolta on pidettävä psykologisen tiedon validiudesta; tiedon soveltaminen ilman alan asianmukaista tuntemusta ei palvele yksilöä, yhteiskuntaa eikä psykologiaa tieteenä. Psykologian opiskelijat ovat valikoitunut joukko ja opinnot opettavat ymmärtämään ilmiöiden kompleksisuutta sillä turha yksinkertaistaminen ja popularisointi johtavat pahimmillaan tiedon häviämiseen. Valepsykologeja panelistit eivät näe uhkana, mutta keittiöpsykologit valtakunnan paraatipaikoilla eivät aja kenenkään etua.

Yhteiskunta asettaa raamit toimijuudelle. Tulostavoitteellisuus ja taloudellinen tila vaikuttavat tiedon tuotteistamiseen, toisaalta esim. terveydenhuollon, testauksen tai ylipäänsä asiantuntijuuden ulkoistamiseen.  Uhkana on, että osaaminen jää tekniikoiden ja ohuen osaamisen alle ja suurien muutosten yhteydessä tulisi pohtia toimien vaikutusta pitkällä aikavälillä, kuten Salli Saari toteaa. Valitettavasti psykologialla on surkea vaikuttavuus yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Psykologisen tiedon kompleksisuus on arkipäivän politiikassa kuin punainen vaate, sillä ”joko – tai” asetelman sijaan psykologit puhuvat todennäköisyyksistä mikä kuuluu psykologisen tiedon luonteeseen. Liisa Keltikangas-Järvinen pitää tätä merkkinä siitä, että tiedon välittämisessä eri alojen välillä ei käytetä yhteistä kieltä. Toisaalta, mikäli kompleksisesta tiedosta on yleistyksiä tehtävä, se kuuluu psykologeille.

Mitkä olisivat sitten ne keinot joilla yhteiskunnallista vaikuttavuutta voitaisiin lisätä? Nykyinen yliopisto-opetus ei tarjoa juuri välineitä yhteiskunnan kohtaamiseen. Toisaalta psykologian ja sosiaalipsykologian oppiaineiden voimakas erillisyys ei Tuomo Tikkasen mukaan ole opiskelijoita, valmistuneita ja näin yhteiskuntaa palveleva systeemi. Olisiko siis koulutuspoliittisilla muutoksilla vaikutusta, meidän tulevien psykologien intoon, valmiuksiin ja asenteisiin alakohtaista vaikuttavuutta kohtaan? Kriisipsykologina suhteellisen kapealla sektorilla toiminut Salli Saari näkee kapean sektorin mahdollisuutena – spesifi asiantuntijatieto ja vaikutusvalta kulkevat usein yhdessä.

Tommi